Oikein käsiteltynä puupinta hengittää ja toimii myös lämmön ja kosteuden tasapainottajina parantaen sisäilman laatua.
Opmann arvioi, että pandemia-ajan seurauksena kas- vanut kiinnostus kotiin ja omaan lähiympäristöön on aloittanut rakentamistrendin, joka saattaa jäädä pysyväksi ilmiöksi. ”Ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, kunnostavat talojaan tai rakentavat uusia puutarhavajoja, katoksia tai saunoja – ja kaikki tekevät sitä yhtä aikaa!” Puun asema vahvistuu myös tilaajien, toteuttajien ja viranomaisten valinnoissa. Rakennukset tuottavat yli kolmasosan EU:n hiilidioksidipäästöistä. Saavuttaakseen komission ehdottaman vähintään 55 prosentin päästö- vähennystavoitteen vuoteen 2030 mennessä, EU-maiden on vähennettävä rakennusten kasvihuonekaasupäästöjä 60 prosenttia. ”Tiukentuvat ympäristövaatimukset johtavat yleisesti puupohjaisten materiaalien käytön lisääntymiseen. Toi- saalta puun käyttö on vasta saavuttamassa uutta tasoa. Talouden on luovuttava fossiilisten materiaalien käytöstä ja siirryttävä suljettuun hiilen kiertoon, joka perustuu bio- pohjaisiin materiaaleihin. Pitkällä aikavälillä on erittäin vaikea löytää kestävämpää rakennusmateriaalia kuin puu. Puu tarjoaa todellisia ratkaisuja nykypäivän ympäristö- haasteisiin”, Opmann sanoo. PUUTA VOI MUUNNELLA LOPUTTOMIIN 2000-luvulla monet arkkitehdit ovat omaksuneet puun käytön rakennusten näkyvissä osissa. ”Monet arkkitehdit haluavat käyttää luonnonläheisiä ja kemikaalivapaita materiaaleja. Puu on tällaisessa paletissa tärkeä, sillä se tuo pehmentävän elementin maisemaan, ti- laan tai näkymään. Puun käyttöä puoltaa myös sen rikkaus pintamateriaalina. Yksikään puukappale ei ole samanlai- nen kuin toinen”, Masalin sanoo.
Entä mitä asiasta ajattelee Pohjois-Norjassa Bodøssä työskentelevä arkkitehti, professori Sami Rintala ? ”Ensinnäkin arkkitehdit ovat kiinnostuneet vastuulli- suudesta, ja yleensä he haluavat oppia ammattinsa pa- remmin. Voit käyttää koko elämäsi puun ymmärtämiseen, etkä sittenkään tiedä kaikkea. Lisäksi puun käsitteleminen öljyillä, vernissoilla, vahoilla tai lämmöllä muuttaa aina puun ominaisuuksia. Aina yllättää se, miten hyvin puu lopulta kestää kosteutta ja kulutusta, jos sitä vain käyte- tään oikein.” ”Toiseksi puu on valtavan monipuolinen ja skaalautu- va materiaali. Puusta voi tehdä rakennuksen kaikki osat ovenrivasta ikkunapuitteisiin, kattoon ja lämmöneristyk- seen saakka. Ja puuta voi muunnella loputtomiin.” Rintalan uusin suurempi projekti on Bodøn laivamuseo. Kaikissa hänen töissään puu on perusmateriaali. ”Puu on materiaalina hyvin demokraattinen. Kaikilla on varaa hankkia välineet, joilla voi muokata ja leikata puuta. Jokainen voi rakentaa puusta vaikkapa talon, jos vain haluaa.” •
LUNAWOOD Valmistaa patentoituja ThermoWood- tuotteita sisä- ja ulkokäyttöön. • Perustettu 2001 • 125 työntekijää Suomessa • Liikevaihto v. 2020: 56 miljoonaa euroa • Toimituksia yli 60 maahan www.lunawood.com PUIDUKODA Valmistaa höylättyjä puutuotteita sisä- ja ulkokäyttöön. • Perustettu 1997 • 115 työntekijää Virossa • Liikevaihto v. 2020: 42 miljoonaa euroa • Toimituksia 35 maahan www.puidukoda.eu
Maija Masalin Lunawoodin markkinointi- ja tuotehallintajohtaja. Hän arvioi, että puun käyttö voi parhaimmillaan vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin.
Eveli Opmann Puidukodan toimitusjohtaja. Hänen mukaansa puu tarjoaa todellisia ratkaisuja ympäristöhaasteisiin.
Sami Rintala Pohjois-Norjassa Bodøssä työskentelevä arkkitehti ja arkkitehtuurin opettaja.
12
13
Powered by FlippingBook