Timber-asiakaslehti 2022/2023

“Kaunis, käytännöllinen ja kestävä puu on loistava rakennusmateriaali.”

taja. Yrityksen valikoimaan kuuluvat lämpökäsitellystä puusta valmistetut terassilaudat, seinäpaneelit, verhous- ja lattialaudat sekä tehdasmaalatut puutuotteet sisä- ja ulkokäyttöön. Thermory AS:n markkinointijohtaja Andres Kangurin mukaan Thermoryn laadukkaiden puutuotteiden kysyntä on kasvanut ym- päri maailmaa pandemian alusta lähtien. ”Vuonna 2021 Thermory Groupin liikevaihto kasvoi 30 prosen- tilla. Tähän on osittain vaikuttanut hintojen nousu, mutta myös myyntimäärät ovat kasvaneet voimakkaasti. Suurin kasvu on ta- pahtunut mittatilaustyönä toteutettavissa saunoissa.” Viime aikoina Thermory on kasvattanut kansainvälistä asia- kaskuntaansa myymällä korkealaatuisia saunamateriaaleja sekä saunatuotteita, kuten penkkejä, ovia ja valmiita designsaunoja. ”Suurin kasvu on tapahtunut Baltian ja Suomen markkinoilla, mutta olemme edenneet voimakkaasti myös Yhdysvaltojen ja Saksan markkinoilla sekä muualla Euroopassa.” Suunnittelijat ja arkkitehdit peukuttavat puuta Kangurin mukaan puulla on tällä hetkellä monia kilpailuetuja. ”Kaunis, käytännöllinen ja kestävä puu on loistava rakennusma- teriaali. On runsaasti näyttöä puoltamaan puun käyttämistä sekä sisätiloissa että ulkona. Uskomme, että yhä useammat asiakkaat – arkkitehdit, suunnittelijat, rakennuttajat ja asunnonomistajat – löytävät puun kauneuden ja monipuolisuuden uudelleen.” Hän painottaa vastuullisuusnäkökulmaa ja toteaa, että vastuul- lisuudesta on tulossa luonnollinen toimintatapa yrityksille. Ther- mory onkin jo pitkään keskittynyt korkealaatuisten sertifioitujen raaka-aineiden hankintaan ja kumppanuuksiin vastuullisesti toi- mivien yritysten kanssa. Thermoryn yhteistyö Metsä Groupin kanssa alkoi vuonna 2017. Käynnistysvaihe sujui ripeästi, koska Metsällä oli jo ennestään osaamista havupuiden lämpökäsittelyssä, Kangur kertoo. ”Yhteistyö alkoi yleisimmistä männystä valmistetuista terassi- laudoista ja kasvoi sen pohjalta.” Puun menekki kasvaa rautakaupoissa ”Puun uusi tuleminen” näkyy myös Suomen johtavassa rauta- kauppaketjussa K-Raudassa, joka on osa Kesko Oyj:tä. Vihreät arvot ovat Keskon toiminnan ytimessä: se on ainoa yritys maail-

Maidla Nature Villa

Pieni ja yksilöllinen majoituskohde Maidlan luonnonpuistossa Virossa. Talon julkisivussa on käytetty Thermoryn kestävää, lämpökäsiteltyä puuta, joka ei hätkähdä sään vaihteluista ja ajan kulumisesta. Lämpökäsiteltyä puuta löytyy myös sisätiloista niin makuuhuoneen lattiasta kuin talon sisäkatoista. Saman materiaalin käyttö katoissa ja julkisivussa sitoo rakennuksen eri osat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa ulko- ja sisäarkkitehtuuri sulautuvat toisiinsa.

15

Powered by