Timber-asiakaslehti 2022/2023

toimivaa tuotantoa, joka pysähtyy vain mittavampien huolto­ seisokkien ajaksi. ”Manuaalisesta työstä luopuminen vaatii uudenlaista teknolo- giaa läpi koko tuotantolinjan. Käytännössä se tarkoittaa entistä enemmän mittaamista, erilaisia valvontakameroita, robotiikkaa ja älyteknologiaa, joilla tarkkaillaan ja valvotaan paitsi itse tuotan- toprosessia myös tuotteiden laatua. Tavoitteena on, että vialliset kappaleet saadaan pois tuotantolinjalta automatiikan avulla jo prosessin alkuvaiheessa”, Pehu-Lehtonen kertoo. Tärkeällä sijalla ovat myös materiaali- ja energiatehokkuus. Uuden teknologian avulla raaka-aine saadaan hyödynnettyä en- tistä tehokkaammin. Tuotantoketjun eri vaiheissa kerättävä data auttaa puolestaan kehittämään tuotantoprosessia ja sahatavaran loppulaatua. Asiakkaille pitkälle automatisoitu ja 24/7-periaatteella pyörivä tuotanto tarkoittaa tasalaatuisempia, varmempia ja entistä parem- min tarpeisiin vastaavia sahatavaratoimituksia. ”Uuden teknologian avulla voimme nostaa sahausnopeutta ja tuotantovolyymejä, pitää huolta tuotteiden tasaisesta laadusta sekä parantaa edelleen toimitusvarmuuttamme. Teknologia mah- dollistaa myös entistä tarkemman tuotedatan saamisen asiakkail- le. Niin ikään tärkeitä asioita ovat energiatehokkuus, raaka-aineen jäljitettävyys ja fossiilittomuus.” Kehitystyötä tehty jo vuosien ajan Yksittäisiä parannuksia ja kehitystoimia on vuosien varrella teh- ty kaikilla Metsä Fibren sahoilla. Esimerkiksi Vilppulassa on jo käytössä monia teknologisia ratkaisuja, joita hyödynnetään myös Raumalla – pidemmälle vietyinä ja eri mittakaavassa. ”Seuraamme jokaista sahaamme erilaisilla tuotanto- ja laatu- mittareilla sekä tunnusluvuilla, jotka ohjaavat myös niiden kehi- tysinvestointeja. Näin pystymme keskittymään tuotannon kehit- tämisessä juuri oikeisiin asioihin sahan iästä riippumatta. Viime kädessä kaikki liittyy entistä parempaan toimitusvarmuuteen ja tuotteiden tasalaatuisuuteen niiden tuotantopaikasta riippumat- ta”, Pehu-Lehtonen sanoo.

”Uuden teknologian avulla parannamme edelleen toimitusvarmuuttamme.”

23

Powered by