Timber-asiakaslehti 2022/2023

Aikanaan Kemin biotuotetehtaalta lähtee päivittäin 50 kuljetusta Ajoksen satamavarastoon. Jokainen rekka kuljettaa noin 70 tonnin lastin.

Puu sopii pohjoiseen meri-ilmastoon

”Oikein suunniteltuna puutuotteilla on mahdollista toteuttaa laajojakin kokonaisuuksia.”

Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan satamavaraston rakentamiseen on käytetty 5 000 kuutiota pohjoista puuta. 465 metriä pitkän ja 37 500-neliöisen rakennuksen yläpohjan kantavat liimapuupalkit on valmistettu yhtiön omasta sahatavarasta. Palkkien päälle tulevissa kattoelementeissä on käytetty Metsä Woodin Kerto®-puuta ja katevaneria. Vuoden 2022 lopulla valmistuvan rakennuksen koko yläpohjarakenne on puuta. Pituus- suuntaisia 14,5-metrisiä kantavia liimapuupalkkeja on yhteensä 153 kappaletta ja poikki- suuntaisia 26,5-metrisiä liimapuisia maha- ja harjapalkkeja yhteensä 189 kappaletta. Palk- kien päällä on kertopuusta ja vanerista valmistetut kattoelementit. Elementtejä on yhteensä 39 000 neliömetriä. ”Oikein suunniteltuna puutuotteilla on mahdollista toteuttaa laajojakin kokonaisuuksia”, sanoo Metsä Groupin logistiikkajohtaja Pasi Pulkkinen ja jatkaa, että huolellisesti pinta­ käsitelty puu kestää mainiosti meri-ilmaston ja vaihtelevien vuodenaikojen rasituksia. ”Halusimme käyttää satamavaraston rakennusmateriaalina puuta. Kyseessä on meren rannalla sijaitseva lämmittämätön rakennus, jossa varastoidaan sellua. Tuotteen mukana varastoon tulee lämpöä ja kosteutta. Nämä olosuhteet edellyttävät kattorakenteelta hyviä sään ja kosteuden sieto-ominaisuuksia.”

75

Powered by