Timber-asiakaslehti 2023

Living Lab -kokonaisuuteen raken- nettavien teknisten järjestelmien avulla ilmanvaihtoa, valaistusta, lämpötilaa ja kosteutta päästään säätämään asumiseen liittyvissä koeolosuhteissa.

On laskettu, että rakennukset aiheuttavat kolmanneksen kasvihuonekaasu- päästöistä. Puun käytöllä rakentamisen ympäristövaikutuksia voidaan vähentää. Aalto-yliopisto ja Suomen ympäristökeskus ovat laskeneet, että jos Euroopan uusista asuinrakennuksista 80 prosenttia tehtäisiin puusta, ja puuta käytettäisiin rakenteissa, verhouksissa, pinnoissa ja kalusteissa, rakennukset varastoisivat yhteensä 55 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Hyytiälän uudisrakennuksiin on käytetty puuta yli 600 kuutiometriä. Kun arvioidaan, että yksi kuutiometri puuta sitoo 0,75 tonnia hiilidioksidia, niin koko käytetty puumäärä sitoo hiilidioksidia noin 450 tonnia * . Tämä vastaa esimerkiksi noin 250 polttomoottoriauton käytön vuotuisia hiilidioksidipäästöjä, jos autoilla ajetaan 20 000 kilometriä.

Koko arvoketjun kattava tutkimuskeskus

Hyytiälän metsäaseman uudisrakennukset ovat osa maailmanlaajuista, vuonna 2022 käynnistettyä puisten Living Lab -rakennusten verkostoa, johon kuuluvat Yhdysvaltojen Oregonissa sijaitsevan Peavy Hallin opetus- ja laboratoriorakennus ja slovenialaisen InnoRenew CoE -instituutin toimisto- ja laboratoriorakennus. Jokaisessa laboratoriossa mitataan osin samoja muuttujia pitkinä aikasarjoina, mikä lisää ymmärrystä CLT-rakennusten ominaisuuksista, muutoksista ja kes- tävyydestä eri ilmastoalueilla. Hyytiälässä oman lisänsä tutkimukseen tuo ilmakehätutkimuksen SMEAR II- asema, joka on 1990-luvulta lähtien kerännyt tutkimustietoa ilmakehän, kasvavan metsän ja maaperän kaasujen vaihdosta sekä niiden koostumuksesta. SMEAR- tutkimuksen kautta tutkijat voivat yhdistää ilmaston vaikutukset puumateriaalin ja -rakentamisen kokonaisuuteen. ”Toivomme, että Hyytiälästä kehittyy koko metsän arvoketjun kattava, tut- kimuksen ja innovaatiotoiminnan keskus, jota myös yritykset voivat käyttää testaus- ja kehitystyössään”, Toivonen sanoo. Hyytiälän kampuksella puuelementteihin sijoitetut anturit jatkavat tiedon- keruutaan tunti tunnilta ja päivä päivältä. Dataan liittyvä tutkimus on jo alkanut. Ensimmäiset tulokset valmistuvat vuoden 2023 lopulla ja vuoden 2024 aikana.

* Lähde: Helsingin yliopisto

TIMBER

23

Powered by