Timber-asiakaslehti 2023

Jari Trygg kehuu Rauman sahan yhteishenkeä. Kaikkia työntekijöitä yhdistää sama päämäärä tuottaa maailmalle ensiluokkaista sahatavaraa.

Tarkka kuivaus viimeistelee sahatavaran laadun. Se vaatii aikaa, sillä liian nopeasti kuivatut kappaleet saattavat halkeilla. Kuivaus määritellään kuivauskaavoilla, joiden mukaan kuivausilman lämpötilaa ja suhteellista kosteutta sääde- tään. Kosteusprosentit vaihtelevat laivauskuivatun saha- tavaran noin 17 prosentista erikoiskuivan 10 prosenttiin. Kuivaus suunnitellaan aina halutun lopputuotteen mu- kaan. Asiakkaiden on voitava luottaa siihen, että Rauman sahalla tuotetusta sahatavarasta valmistetut ovet ja ikkunat säilyttävät muotonsa vaativissa ilmasto-olosuhteissa. ”Puusepänteollisuudessa haluttu kosteusprosentti on avainasia. Satsaamme laatuun. Siinä näkyy meidän käden- jälkemme”, Tamminen sanoo.

tiikan ansiosta operaattorit voivat keskittyä sahatavara- pakettien laadun varmistamiseen ja lastauksen valvomiseen. Pakettien liikutteluun ei tarvita trukkeja, mikä parantaa työturvallisuutta. Automaattilastauksen ohjaus kytkeytyy sahan ohjausjär- jestelmään, joten lastausta voi seurata keskusvalvomosta. Järjestelmä mahdollistaa myös rahtikirjojen lähettämisen automaattisesti niin asiakkaalle, satamaan, kuljetusliikkeelle kuin lastausjärjestelmän toimittajalle. Tryggin ja muun paketointitiimin tehtävänä on varmis- taa, että paketit lähtevät sahalta yhtä jouhevasti kuin ne on valmistettukin. Erikoisvarustellut rekat noutavat paketteja sahalta kolmessa vuorossa. ”Sahalla ei ole valmiin sahatavaran varastoa. Pakatut tuot- teet kuljetetaan saman tien muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Rauman satamaan”, Trygg kertoo. Ennen Rauman sahalle siirtymistään Trygg työskenteli paperitehtaalla 37 vuotta. Saha-ala on hänelle verrattain uusi, mutta pitkä työura tuo mukanaan rauhallisuutta ja varmuutta. Kuten muutkin operaattorit, Trygg kehuu sahan yhteis- henkeä. Keskusvalvomossa operaattorit auttavat toisiaan ja oppivat toisiltaan. Kaikkia yhdistää yhteinen päämäärä: pitää huolta siitä, että Rauman sahalta lähtee maailmalle vain ensiluokkaista sahatavaraa.•

Automaattilastaus on uutta sahateollisuudessa

Laatulajiteltu sahatavara on valmis pakattavaksi. Vanteistus- puristin tasaa sahatavaranippujen päät ja kiinnittää niput vantein. Seuraava kone pujottaa paketin ylle suojahupun. Paketointitiimissä työskentelee operaattori Jari Trygg . Hänen tiiminsä vastuulla on tarkistaa, että sahatavaran di- mensiot ovat oikein, ja pakettien ulkoasu kunnossa. Sahatavaraniput etenevät kuljetinlinjoilla automaattisesti aina hallin päätyovella odottavaan rekkaan asti. Automa-

TIMBER

33

Powered by