Timber-asiakaslehti 2023

Metsä Groupin resurssitehokkuusajattelun ytimessä on tavoite hyödyntää kaikki tuotannon sivuvirrat sataprosenttisesti joko materiaaleina tai energiana. Resurssi- tehokkuudessa otettiin jälleen uusi askel, kun konsernin innovaatioyhtiö Metsä Springin sijoituskohteisiin kuuluva Montinutra Oy ilmoitti, että se aloittaa uuden tuotantolaitoksen hankesuunnittelun Metsä Fibren Vilppulan sahan yhteyteen. Hankesuunnittelun aloittamisen sinetöi seitsemän miljoonan euron rahoitus- päätös, jonka Montinutra sai Business Finlandilta tammikuussa 2023. Business Finland on suomalainen liike-elämän toimija, joka tarjoaa yrityksille kansain- välistymis- ja rahoituspalveluita. Suunnitellun tuotantolaitoksen investointikustannusten arvioidaan olevan noin 20 miljoonaa euroa. Montinutran toimitusjohtaja Jaakko Pajusen mukaan Business Finlandin rahoituspäätös on julkiselta sektorilta iso kädenojennus, ja voimakas kannanotto kiertotalouden puolesta. ”Tehdashankkeet ovat mittavia investointeja. Business Finlandin tarjoama rahoitus madaltaa muiden investoijien kynnystä rahoittaa hanketta, ja tätä kautta edesauttaa merkittävästi hankkeen toteutumista”, hän sanoo.

Nopea skaalautuvuus mahdollista

Vilppulan sahan yhteyteen suunniteltu tuotantolaitos käyttäisi pääraaka-aineenaan sahan sivuvirtana syntyvää kuusipurua, jota hyödynnetään nykyisin pääasiallisesti bioenergian tuotannossa. Tuotantoprosessi perustuu kuumavesiuuttoon, jossa raaka-ainetta käsitellään korkeassa paineessa ja lämpötilassa. Jätteetön prosessi hyödyntää suljettua vesikiertoa sekä energian talteenottoa. ”Metsäteollisuudessa on perinteisesti keskitytty selluloosa- kuituun. Puun muut osat, joista yli puolet on hemiselluloosaa ja ligniiniä, ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Näistä kehitämme tulevaisuuden biokemikaaleja”, Pajunen sanoo.

Montinutran arvolupaus rakentuu vahvasti fossiilittomuuden, kiertotalouden ja kestävyyden varaan.

Vilppulan tuotantolaitos kykenee ensimmäisessä vaiheessaan jalostamaan vuositasolla 10 000 tonnia sahanpurua. Pajunen ker- too, että Montinutralla on valmius kasvattaa tuotantovolyymeja myöhemmin kaksin- tai kolminkertaisiksi. ”Skaalautuvuuden kannalta on keskeistä, että meillä on Metsä Groupin kaltai- nen teollinen kumppani, joka pystyy varmistamaan arvoketjumme ensimmäisen osan. Se, että meidän ei tarvitse itse rakentaa raaka-aineverkostoa, nopeuttaa skaalautuvuuttamme merkittävästi.”

Fossiilittomuus luo arvolupauksen pohjan

Biokemikaalit, joita Vilppulan tuotantolaitoksen on määrä valmistumisensa jälkeen tuottaa, Pajunen jakaa neljään luokkaan: sokereihin, ligniineihin, kuitu- tuotteisiin ja pölynsidontatuotteisiin. Tuotteet Montinutra lanseeraa Boreal Bioproducts® -brändin alla. ”Kyse on täysin uusista biokemikaaleista, joten olemme tietoisesti pitäneet kehitysportfoliomme laajana”, Pajunen kertoo. Montinutran arvolupaus rakentuu vahvasti fossiilittomuuden, kiertotalouden ja kestävyyden varaan. Tuotteilla voidaan teknokemiassa korvata fossiilisia poly- meerejä, mikä pienentää tuotteen hiilijalanjälkeä. Raaka-aineena käytetään teol- lisuuden sivuvirtoja, joten tuotanto ei kilpaile ruuantuotannon pinta-alan kanssa. Kestävyyden näkökulmasta tärkeää on myös se, että raaka-aineen alkuperä voidaan aukottomasti jäljittää.

36

TIMBER

Powered by