Timber-asiakaslehti 2022/2023

Katso video ja tutustu pohjoisen puun ominaisuuksiin

Pohjoinen puu

Lähikuvassa pohjoinen havupuu

MARKKU RIMPILÄINEN, 3D-kuvitus: Leo Tomaszewski

Lyhyt kasvukausi antaa pohjoisen havupuun rakenteeseen lujuutta ja vähentää oksien määrää.

Suomessa havupuiden vuotuinen kasvukausi on keskimäärin 100 vuorokautta. Kasvukausi alkaa, kun valon määrä lisääntyy kevään aikana. Puun pintaa lähellä olevaan kasvukerrokseen alkaa syntyä vettä kuljettavia, suuria ja ohutseinäisiä putkisoluja eli trakeideja. Kasvukausien alussa syntyneet uudet puukerrokset erottuvat puun poikkileikkauksessa vaaleina renkaina.

Kevätpuu

Kesäpuu

Pihkatiehyt

Myöhemmin kesällä syntyvät putkisolut ovat kooltaan pienempiä ja seinämiltään paksumpia kuin kevätsolut. Niistä syntyy puun rakennetta tukevaa tukisolukkoa, joka on väriltään tummaa. Yhdessä vaalea kevätpuu ja tumma kesäpuu muodostavat rengasmaisen vuosiluston.

Kesäpuun putkisoluja

Kesäpuu on kevätpuuta tiheämpää. Puun kimmoisuus ja kulutuskestävyys lisääntyvät puun tiheyden kasvaessa. Myös vetolujuus riippuu puun tiheydestä. Esimerkiksi männyn kesäpuussa on kuusi kertaa suurempi vetolujuus kuin kevätpuussa.

Kevätpuun putkisoluja

34

Powered by